perjantai 26. elokuuta 2011

Poppelin neulekerhot

Poppelissa starttaa taas neulekerhot syyskuun alussa. Vanha Neuloosi Klupi jatkaa omanaan ja rinnalle perustettiin uusi neulojien ryhmä joka aloittaa toiminnan ti 13.9. Uuteen neulekerho ryhmään mahtuu vielä , joten rohkeasti vaan mukaan.
Uusi neuleryhmä saa sitten oman nimensä myös ja tämä julkistetaan myöhemmin.

Neuloosi Klupin kanssa aloitettiin tämä syksy tekemällä omat neulemuistikirjat. Hauska askartelu tuokio oli itse kullekin rentouttava ja "mä osasin" -elämys.

Neulekerhoissa neulotaan omia töitä ja joka toinen viikko meillä on teema. Teemat vaihtelee vuodenaikojen ja toiveiden mukaan. Ryhmän idea on neuloa hauskassa ja rentouttavassa ilmapiirissä, luoda uusia ihmissuhteitä, oppia uutta ja jakaa omaa osaamistaan. Retkeillään ja pidetään hauskaa. Neulekerhot ovat ilmaisia.

Tästä se alkoi....




















TADAA, tässä on illan saldo, kauniita ja persoonallisia!














Tänään perjantaina saapuu ISO LASTI Dropsin lankoja joten saadaan taas hyllyt täyteen.

Saapuu mm. Muskattia, Fabelia, Karismaa, Alpacaa, Merinoa ja Eskimoa.

Ensi viikolle saadaan taas matonkuteisiin puuttuvia värejä lisää.

Syksyn uutuuksiin odotellaan mm. Huivi/verkkolankoja joista loihtii kerästä kauniin röyhelöhuivin. Tähän lankaan saapuukin sitten monivärisiä, yksivärisiä ja glitteri versioita myös villa/mohairtyyppisenä.

2 kommenttia:

  1. Neulemuistikirjat ovat paitsi kauniita, myös tarpeellisia :)

    VastaaPoista
  2. Syksyllä luvassa kaikkea kivaa neulekerhoissa, mukaan vaan!
    Nähdään "liila" :)

    VastaaPoista