keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Virkattua Muskatista ja talo -projektia

Aiemmin näytin Dropsin ohjetta virkatulle kesäkassille. Nyt omani on valmis, laitan vielä puuvillavuoren johon teen vetoketjutaskun sekä ompelen nepparin kiinnitykseksi. Ohjeesta poiketen menekki oli 120g eli vähän kolmannelle kerälle.




Talo projektimme on saanut uuden nousun kevättä kohden mentäessä. Ostimme talovanhuksen josta olisi tarkoitus rakentaa/remontoida se meidän unelmien koti. Talo on orginelli 1949 vuodelta mutta niin ihana. Hullaannuin pönttöuuneihin, talon erikerroksissa oleviin tiloihin sekä pieneen puutarhaan.

Talossa on paljon tehtävää. Olemme piirtäneet erilaisia pohjaratkaisuja ja miettineet talon muunnoksia. Tällä hetkellä rakennetaan uutena kylmäkuisti, koska aiemmin on ollut vain katos ulko-oven päällä. Pönttöuunit säilyy ja kaikki vanhat puuovet käsitellään uudelleen. Maanataina kävi metsuri taidokkaasti kaatamassa isot männyt tontilta ja niistä teetetään kattopaneelit huoneisiin.
Keväällä tehdään perustuksien korjauksia, salaojituksia, katto laitetaan uusiksi, sähköt, LVI, lämpöeristeet uusiksi ja tietenkin kaikki sisäpinnat. Alakerran sauna siirretään keskikerrokseen ja yläkertaan tulee makuuhuoneet. Paljon on siis tehtävää ja mietittävää. Haluamme säilyttää vanhantalon hengen mutta kuitenkin tehdä talosta toimiva. Puutarhan omenapuista saatiin jo syksyllä satoa ja nyt olen ihan innoissani omasta puutarhasta(vaikka se on pieni), sillä nyt saan oman kasvimaan ja voin kasvattaa kauralyhteet talveksi linnuille ja..ja..Intoa ei ainakaan puutu vielä kun saataisiin aikaa ja elämä organisoitua niin että jo ensi joulu vietettäisiin omassa kodissa vaikka sitten puolivalmiissa. Pieni nurkkakuva talosta, josta tulee siis harmaanvihreä ehkä jo syksyllä

2 kommenttia:

  1. Taloprojekti kuulostaa ihanalle!

    VastaaPoista
  2. Projektina pitkä mutta lopussa sitten palkitsee. Saa suunnitella värejä ja muuta sisustusjuttuja et vähän vastapainoa omalle työlle.

    VastaaPoista